Matti Kaikkonen
2008-02-17 13:07:23 UTC
"Pakkoruotsi" on monille suomenkielisille oppilaille ja opiskelijoille ikävä
osa arkea, ja lainsäädäntöä sen vapaaehtoistamiseksi saadaan vielä odottaa
jonkin aikaa. Siksi kannattaa yrittää minimoida pakkoruotsin haittoja.
Yksi ajamisen arvoinen asia voisi olla toisen kotimaisen arvosanan
poistaminen peruskoulun siitä keskiarvosta, jolla ratkaistaan toisen asteen
opintoihin pääsy. Näin menestys tai menestymättömyys pakkoruotsissa ei
ratkaisisi koskaan pääsyä esimerkiksi lukioon tai tekniseen oppilaitokseen.
Epäilemättä RKP haluaa tällaisenkin pakkoruotsiin liittyvän kepin säilyvän,
mutta hävisihän RKP toisenkin keppiasian, ylioppilaskirjoitusten
rakenneuudistuksen, yhteydessä.
Pakkoruotsin painolastin voi myös henkilökohtaisesti minimoida. Esimerkiksi
virkamiesruotsin kirjallisessa kielikokeessa sensorit kyttäävät
kielioppivirheitä, joten essee kannattaa kirjoittaa käyttäen kolmen sanan
lauseita, joissa käytetään mahdollisimman paljon perusmuotoja. Tuloksena on
tietenkin kömpelöä ja naivia tekstiä, jota arkikäytössä ei
myötäsukaisinkaan suomenruotsalainen pitäisi "palveluna". Juridiikka pelaa
kuitenkin myös näin päin, eli sensori ei voi hylätä riittävän pituista
esseetä, ellei siinä ole liikaa kielioppivirheitä. Luulenpa, että samalla
periaatteella selviää myös peruskoulussa ja lukiossa, jos ei vitonen hävetä.
Vaikka pakkoruotsi onkin täysin tarpeeton ideologinen jäänne, ei sen vuoksi
kannata katkeroitua. Esimerkkiä voisi ottaa itä- ja etelänaapurista, jossa
kaikille pakolliseen, mutta useimmille turhaan marksismi-leninismiin
suhtauduttiin kypsällä tavalla: opettajat olivat opettavinaan ja oppilaat
oppivinaan. Opettaja sai elantonsa ja oppilaat hoitivat homman vasemmalla
kädellä. M-l:n pakollisuus poistui sitten omia aikojaan, aivan kuten
pakkoruotsikin tulee poistumaan aikanaan Suomen kouluista. Siihen asti
annan pakkoruotsin kohtaaville neuvon: älkää stressatko, minimoikaa!
osa arkea, ja lainsäädäntöä sen vapaaehtoistamiseksi saadaan vielä odottaa
jonkin aikaa. Siksi kannattaa yrittää minimoida pakkoruotsin haittoja.
Yksi ajamisen arvoinen asia voisi olla toisen kotimaisen arvosanan
poistaminen peruskoulun siitä keskiarvosta, jolla ratkaistaan toisen asteen
opintoihin pääsy. Näin menestys tai menestymättömyys pakkoruotsissa ei
ratkaisisi koskaan pääsyä esimerkiksi lukioon tai tekniseen oppilaitokseen.
Epäilemättä RKP haluaa tällaisenkin pakkoruotsiin liittyvän kepin säilyvän,
mutta hävisihän RKP toisenkin keppiasian, ylioppilaskirjoitusten
rakenneuudistuksen, yhteydessä.
Pakkoruotsin painolastin voi myös henkilökohtaisesti minimoida. Esimerkiksi
virkamiesruotsin kirjallisessa kielikokeessa sensorit kyttäävät
kielioppivirheitä, joten essee kannattaa kirjoittaa käyttäen kolmen sanan
lauseita, joissa käytetään mahdollisimman paljon perusmuotoja. Tuloksena on
tietenkin kömpelöä ja naivia tekstiä, jota arkikäytössä ei
myötäsukaisinkaan suomenruotsalainen pitäisi "palveluna". Juridiikka pelaa
kuitenkin myös näin päin, eli sensori ei voi hylätä riittävän pituista
esseetä, ellei siinä ole liikaa kielioppivirheitä. Luulenpa, että samalla
periaatteella selviää myös peruskoulussa ja lukiossa, jos ei vitonen hävetä.
Vaikka pakkoruotsi onkin täysin tarpeeton ideologinen jäänne, ei sen vuoksi
kannata katkeroitua. Esimerkkiä voisi ottaa itä- ja etelänaapurista, jossa
kaikille pakolliseen, mutta useimmille turhaan marksismi-leninismiin
suhtauduttiin kypsällä tavalla: opettajat olivat opettavinaan ja oppilaat
oppivinaan. Opettaja sai elantonsa ja oppilaat hoitivat homman vasemmalla
kädellä. M-l:n pakollisuus poistui sitten omia aikojaan, aivan kuten
pakkoruotsikin tulee poistumaan aikanaan Suomen kouluista. Siihen asti
annan pakkoruotsin kohtaaville neuvon: älkää stressatko, minimoikaa!