kukaan ei
Siinä on vähän eroa kuka niin tekee ja mitä on sitten mahiksia mennä
läpi kun hallinto ja oikeudet on korruptoituneita.
Eiryn sivuilla kohdassa 12 on hyviä esimerkkejä keinoista joita ovat
käyttäneet vuosien saatossa.
http://www.sci.fi/~eiry/
Ruotsinkielisten keinot
3.1. Ruskeakielisyys poliittisena keinona.
”Sotarikoksista syytetyt" ei tarkoita presidenttiä ja ministereitä,
selitti valvontakomission ministeri Orlov sodan päätyttyä. Se oli
karvas pettymys Rkp:n kaunaisille edustajille. Sen johdosta Rkp:n Nils
Meinander ja Atos Wirtanen, Skp:n Hertta Kuusinen ja Maalaisliiton
Urho Kekkonen suunnittelivat taktiikan presidentin ja ministerien
saamiseksi syytettyjen penkille. Näin kertoo Meinander muistelmissaan
"Insyn och efterglokhet. Politiska minnen 1940--1962". (Söderström &
Co 1977.)
Muistelmista selviää, että sodan loppuvaiheessa Meinander toimitti
vihollisen tiedustelupalvelulle virkamiehenä saamiaan salaisia
tietoja. Maanpetoksella hän alkoi pohjustaa itselleen ja Rkp:lle
poliittista asemaa sodan loppumista ajatellen.
Unto Hämäläinen (" Lännettymisen lyhyt historia.", WSOY 1998.):
”Neuvostoliiton tavoitteena oli tehdä Suomesta yksi neuvostotasavalta.
Taktiikkaan kuului mm. yhteistoimintaan taipuvaisten suomalaisten
poliitikkojen hyväksikäyttö. Nl:n tuli tukea sellaisia suomalaisia ei-
kommunistisia poliitikkoja, jotka vallanhimossaan olivat valmiit
yhteistyössä kommunistien kanssa vaarantamaan maansa itsenäisyyden.”
Meinanderin, Wirtasen, Kuusisen ja Kekkosen taktiikkaan kuului mm.,
että hallitukselle jätettiin 23.1.45 kysely sotasyyllisyysasiassa. Sen
kuudesta allekirjoittajasta kolme oli ruotsinkielisiä. Samasta asiasta
tehtiin välikysymys 29.6.45. Kommunistien lisäksi kyselijöitä oli
Rkp:stä 10, Sdp:stä 7 ja Maalaisliitosta 2 edustajaa. Rkp oli SKDL:kin
innokkaampi, 10 edustajaa 14:tä. Kaikkiaan 26:sta allekirjoittajasta
14 oli ruotsinkielisiä. (Eduskunnan pöytäkirjat.)
Korruptiokautena, joka tästä alkoi, Rkp oli säännöllisesti mukana
toisiaan seuraavissa hallituksissa. Meinander kolmesti
rahaministerinä.
Tästä yhteistyöstä syntyi meinander-kekkosbrezneviläinen poliittinen
kulttuuri, jonka valta- akselin muodostivat ruotsinkieliset, Kekkosen
k-linja ja kommunistit. Sen vaikutuksesta Suomen sisä- ja
ulkopolitiikkaa säädeltiin Moskovasta. Neuvostoliiton mielistely,
ruskeakielisyys, oli sen peruslinja. Toki sen kannattajat ymmärsivät,
että Moskova määrää johtajat tulevan Neuvosto-Suomen
hallintopaikoille.
"Suomi, se on meidän hyvä provinssimme", totesi Brezhnev Kremlissä
1977 hänen ja Kekkosen tapaamista odoteltaessa. ”Suomesta yksi
neuvostotasavlta”- tavoitteen toteuttamisessa oli edistytty hyvin.
3.2. Rauhanoppositio ruotsinkielisten keinona.
Nils Meinander kuului sodan aikana virallista politiikkaa vastustavaan
”rauhanoppositioon”. Hän muun muassa toimitti viholliselle Suomen
sotaponnisteluja vahingoittavia salaisia tietoja, joita virkansa
perusteella sai, selviää Meinanderin muistelmista. Rauhanoppositio oli
ruotsinkielisten poliitikkojen ja vaikuttajien liike, joka
ensisijaisesti tiedotustoiminnalla pyrki vaikeuttamaan suomalaisten
sodankäyntiä. Se toimi vihollisen hyväksi rinnakkain kommunististen
rintamakarkureitten (käpykaartilaisten) kanssa, jotka mm. tuhosivat
tarvikevarastoja, suistivat junia ja yrittivät kaikin tavoin aiheuttaa
aineellista vahinkoa vaikeuttaakseen suomalaisten sodankäyntiä,
tarkoituksena auttaa vihollista "ideologisista" syistä. Näin
ruotsinkieliset ja kommunistit löysivät yhteisen tavoitteen, joka
sitten sodan päätyttyä jatkui kiinteänä meinander-
kekkosbrezhneviläisenä kulttuurina.
Rauhanopposition propakanda oli henkistä sabotaasia. Se oli osaltaan
vaikuttamassa siihen, että valtaosa rintamakarkureista oli
ruotsinkielisiä, 62 prosenttia, kertoo Matts Andersenin kirja ”Flykten
västerut”, (Sahlgren Förlag 1987.) ja että ruotsinkieliset joukot
rintamalla toimivat häpeällisen pelkurimaisesti. (Tästä lähemmin alla
kohdassa Ruotsinkielisten sota.) Väkilukuun suhteutettuna
ruotsinkielisiä rintamakarkureita oli kymmenkertainen määrä
suomalaisiin verrattuna. Henkisessä sabotaasissa ruotsinkielinen
rauhanoppositio kunnostautui siinä, missä ruotsinkieliset
rintamakarkurit käpykaartilaisina.
3.3. Uusi suunta ruotsinkielisten keinona.
"Uusi suunta", oli sodan jälkeisen politiikan iskukäsite
ruotsinkielisillä. Se tarkoitti myönteistä suhtautumista
Neuvostoliiton pyrkimyksiin Suomessa. Se oli jatkoa sodan aikaisen
rauhanopposition toiminnalle.
Nya Pressenissä Nils Meinander nimimerkillä "Grukman" julisti jatkuvaa
"uuden suunnan" propakandaa sodanaikaisten johtajien rankaisemiseksi.
Tukholman radiossa hän kävi pitämässä esitelmän (22.1.46.), jossa
hyökkäsi "sotasyyllisiä" vastaan ja vaati heille rangaistuksia.
Erityisesti hän hyökkäsi Väinö Tanneria vastaan.
Kommunistit olivat puolueena innokkaita "uuden suunnan" vaatijoita.
Heidän halukkuutensa yhteistyöhön tiedettiin entuudestaan. Muista
puolueista "uuden suunnan" kannattajiksi kiirehti Ruotsalainen
kansanpuolue. Sotasyyllisten rankaiseminen oli Rkp:n lähtölaukaus
"uudelle suunnalle". Se olikin ainoa puolue, joka kommunistien lisäksi
puolueena ilmoittautui Neuvostoliiton palvelukseen. Kekkosen
uutterasta yrittämisestä huolimatta Maalaisliittoakaan ei puolueena
saatu tälle linjalle. Vielä vuoden 1966 puoluekokouksessa K-linja
(Kekkonen-Korsimo-Karjalainen) täytyi pelottelulla painostaa puoluetta
”uudelle suunnalle” ilmoittamalla, että rajan taakse on keskitetty
kymmeniä puna-armeijan divisioonia, jotka marssivat Suomeen, jos K-
linjan ehdotuksia ei hyväksytä.
Nils Meinander ja Atos Wirtanen olivat jo sodan aikana
”rauhanoppositiossa” osoittaneet sopivuutensa ”uuden suunan”
toimijoiksi. Kuten jo mainittu, sodan päätyttyä he Urho Kekkosen ja
Hertta Kuusisen kanssa suunnittelivat keinon, miten sodan aikaiset
johtajat saadaan syytteeseen sotasyyllisinä. Siinä heillä oli kaksi
tarkoitusta: Syrjäytettiin syytetyt oman uran tieltä ja viestitettiin
Neuvostoliitolle, me olemme käyttökelpoisia yhteistyökumppaneita. Se
oli tuon ”uuden suunnan” edellyttämän yhteistyön likaisin ja
kansakunnan moraalin kannalta vaarallisin teko. Se oli
ruotsinkielisille luonteenomaista toimintaa, johon he ovat
turvautuneet aina tilaisuuden tullen sitä ennen ja sen jälkeen, oman
edun tavoittelua kansakunnan itsenäisyyden vaarantamisenkin uhalla.
Maamme lehdissä oli 24.1.46 ”uudesta suunnasta” julkilausuma, jota
kommunistinen "Työkansan Sanomat" tulkitsi Suomen sivistyneistön
kannaksi. Siinä sanottiin mm.: "Allekirjoittaneet ovat omaksuneet
vakaumuksen, että se rauhaa rakentava ulko- ja sisäpoliittinen suunta,
-----, on ollut oikea, ja sitä on jatkettava, ja kansanvaltaisten
yhteiskuntapiiriemme keskinäinen lähentyminen ovat kauniita lupauksia
siitä, että nykyinen suunta, jos se saa rauhassa jatkua, takaa
kansamme onnellisen tulevaisuuden".
Näin "uuden suunnan" kannattajat painostivat viranomaisia
sodanaikaisten johtajien rankaisemiseen. Tunnettujen kommunistien,
muun muassa kommunistisen "Vapaan Sanan" koko johto, lisäksi
allekirjoittajat olivat ruotsinkielisiä. Mukana Nils Meinander ja J.
F. Lundqvist. Julkilausuman "kansanvaltaisten yhteiskuntapiiriemme
keskinäinen lähentyminen" viittasi Ruotsalaisen kansanpuolueen (Rkp)
ja kommunistien (SKDL) yhteistyöhön. Ne olivatkin ainoat, jotka
puolueena ajoivat "uuden suunnan" toteuttamista.
J. F. Lundqvist, ruotsinkielinen kenraaliluutnantti, oli "uuden
suunnan" kannattajana nimitetty puolustusvoimien komentajaksi. "Uuden
suunnan" hengessä Lundqvist muun muassa kehotti kenraalimajuri Aaro
Pajaria, joka oli kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, eroamaan
virastaan. Pajari kieltäytyi noudattamasta laitonta kehotusta.
Lundqvistille koitui asiasta julkinen arvovaltatappio, ja hän joutui
itse eroamaan.
Karl Otto Brusiin. Ryhmän Meinander-Wirtanen-Kuusinen-Kekkonen
työrukkanen oli sodanjälkeinen punainen Valpo, jonka johtajana toimi
ruotsinkielinen Karl Otto Brusiin (ex-maaherra Kaarina Suonion isä).
Sen tehtävänä oli puhdistaa kommunismin vastaiset ainekset,
valmistella Neuvosto- Suomen tuloa. (Mm. Jukka Rantalan
lisensiaattityö, HS 24.5.94.) Sen johtamat käpykaartilaiset
(rintamakarkurit) laativat innoissaan tappolistoja niistä,
ensimmäisessä puhdistusaallossa teloitettavista suomalaisista, jotka
sodassa olivat puolustaneet Suomea. Mm. 18.1.47 päivätty Valpon
Tampereen osaston luettelo Valpon pääosastolle sisältää silloin 2600
asukkaan Suodenniemeltä 107 tällaista henkilöä. (Valpo KD No
635/28-47. Saap. 22.1.47.)
3.4. Lain vastainen toiminta ruotsinkielisten keinona.
3.4.1 Punaisen Valpon toimintaa tutkineen komitean raportissa sanotaan
mm.: Tohtori Brusiinin tultua VP:n päälliköksi, ruvettiin VP:n
henkilökuntaa radikaalisesti uusimaan. Paitsi sitä, että useita
laittomuuksia on menettelytavoissa todettu tapahtuneen, herättää
melkoista ihmetystä se, että uusien toimenhaltijoiden joukossa on
varsin usein kriminaalirikoksista tuomittuja henkilöitä. (HS
18.8.48.)
Aamulehti kertoo ruotsinkielisten keinoista 18.8.48: Valpon suorittama
kotitarkastus kokoomuspuolueen uudenmaan piirin huoneistossa
ylioppilasoikeiston lakkauttamisen vuoksi oli lainvastainen. Sotaan
syyllistyneiden sellien tarkastukseen Helsingin keskusvankilassa ei
Valpolla ollut asiallista aihetta. Asekätköjutun johdosta pidätetyt
ovat joutuneet olemaan usein viikkoja, jopa kuukausiakin, pidätettynä,
ilman että heitä olisi sanottavastikaan kuulusteltu. Valpo on
kohdellut pidätettyjä siten, että eduskunnan oikeusasiamies on
kehottanut kanneviskaalia nostamaan syytteen tri Brusiinia ja
varatuomari Karhusta vastaan. (Al 18.8.48.)
3.4.2 Ruotsinkielisen opetusministeri Ole Norrbackin painostuksesta
ruotsinkielisten oikeustieteen opiskelijoiden kiintiötä lisättiin
vuonna 1991 Helsingin yliopistossa 50 prosenttia. HS 1.3.91: Kun
Helsingin yliopistossa tehtiin silloisen opetusministeri Ole
Norrbackin vaatimuksesta 14.2.1991 päätös, joka suosii
oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiviä ruotsinkielisiä, yliopiston
prosessioikeuden professori Erkki Havansi ilmoitti eroavansa
valintakoelautakunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perustelussaan hän
toteaa: "Päätös rikkoo suomenkielisten opiskelijoiden
perustuslaillista oikeutta tasa-arvoiseen kansalaiskohteluun. Laki ei
salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli
valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä
huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen
- ruotsinkielisen hyväksi."
HS 20.5.92: Helsingin yliopiston kanslerin päätöksellä
ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiötä nostettiin 50 5.415384e
+128li 20:stä 30:een. Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä
ry kanteli kiintiön kasvattamisesta oikeuskanslerille. Yhdistyksen
mielestä ei ole oikein, että ruotsinkielinen pyrkijä voi päästä
oikeustieteelliseen tiedekuntaan jopa kuusi pistettä heikommalla
pistemäärällä kuin suomenkielinen. Lukuisilta suomenkielisiltä evätään
siten heille kuuluva opiskelupaikka, Pykälä ry totesi. Pykälä ry
korosti, että jo ennen kiintiön kasvattamista noin kymmenen
suomenkielistä pyrkijää menetti joka vuosi opiskelupaikkansa
ruotsinkielisille. Lisäksi lähes 200 karsiutunutta suomenkielistä
pyrkijää sai enemmän pisteitä kuin heikoin opiskelupaikan saanut
ruotsinkielinen.
Oikeuskansleri Jorma S Aallon mielestä päätöstä voidaan arvostella:
"Hallitusmuodon yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan arvioida,
että pääsykokeen erillinen kiintiö, joka perustuu vain kielitaitoon
sellaisenaan, loukkaa kiintiöön kuulumattoman oikeutta yhdenvertaiseen
kohteluun", Aalto toteaa.
Hovioikeuden auskultantti Jori Taipale (HS 14.2.1995): ”Räikein
esimerkki kielikiintiöiden kohtuuttomuudesta on opetusministeri Ole
Norrbackin kotivaalipiiriinsä Vaasaan viime eduskuntavaalien alla 1991
junailema 50 prosentin kiintiö sikäläisessä juristikoulutuksessa."
3.4.3 Elisabeth Rehn järjesti syksyllä -92 lakia rikkoen somaliperheen
siirron Tallinnasta Suomeen, tietäen ulkoministeriön ja
sisäministeriön kielteisen ratkaisun asiassa (ihmissalakuljetus). HS
21.1.94. Olimme siis vaarassa saada presidentiksi henkilön, joka jo
ministerinä kuvittelee, että lain säädökset eivät koske häntä, ei edes
toisen ministeriön alaisuuteen koskevissa asioissa. Tyypillistä
ruotsinkielisten ajattelua: Lait o säädetty alempirotuisia suomalaisia
varten. Minkälaiseen lentoon kuvitelmat olisivatkaan lähteneet
presidenttinä.
3.4.4 Carl Hugo Öhman. Väärennetyillä papereilla omatekoiseksi
tohtoriksi. Sekin on eräs ruotsinkielisten keino. Carl Hugo Öhman,
professori, tohtori, ritari, majuri. Vertaa edellä kohta
Ruotsinkielisiä.
3.4.5 Ruotsinkielisten keinoista kertoo Aamulehti 11.6.2000: Valmiiksi
pehmustetut elämät. (Lyhennelmä.)
Seuraava tarina eräästä pienestä suomalaisesta ruotsinkielisestä
rannikkokaupungista on totta. Muualta tullut opettaja antoi
takavuosina ruotsinkielisille oppilailleen todistukseen nelosia ja
viitosia. Omasta mielestään ihan oikeudenmukaisesti. Asianomaiseen
opettajaan otettiin yhteyttä lääninhallituksesta ja käskettiin korjata
numerot paremmiksi, muuten seuraisi varmoja hankaluuksia. Kun opettaja
ei enää kirjoittanut seiskaa huonompaa numeroa, hänet jätettiin
rauhaan.
Eläkkeellä oleva historian opettaja Tapani Hannonen Toijalasta toimi
vuosikymmeninen ajan opettajana ruotsinkielisessä koulussa Kokkolassa.
Hän pääsi tutustumaan sisältä päin ruotsinkieliseen elämänmenoon ja on
tutkinut myös suomenruotsalaisten lähihistoriaa. Alussa kerrottu
esimerkki ei kuitenkaan ole Kokkolasta.
Kommenti:
Suomalaiset ovat rasistisia, suomalaiset ovat kateellisia,
suomalaisilla on heikko itsetunto, suomalaiset eivät ole sivistysmaan
tasolla. Tällaiset ilmaisut ovat nykyisten ruotsinkielisten
piilorasismia. Omaa viattomuuttaan he pyrkivät osoittamaan
käyttäytymisellään, kuten muun muassa hakeutumalla Rasisminvastaisen
valtuuskunnan jäseniksi.
3.5. Kunniamerkit keinona.
Henkilöt ja yhteisöt, jotka ovat tehneet tai joilta odotetaan
merkittäviä palveluja ruotsinkielisten etuoikeuksien edistämisessä,
palkitaan muun muassa erilaisilla kunniamerkeillä. Varsinaisesti tätä
tarkoitusta varten on kaksi kunniamerkkiä: Axel Olof Freudenthal-
mitali ja Finlands Svenska Folktingetin mitali. Näiden lisäksi Ruotsin
valtiovalta osallistuu palkitsemiseen. Siihen on käytetty muun muassa
Ruotsin toiseksi arvokkaimman ritarikunnan, Pohjantähden ritarikunnan
suurristiä. Tämän kunnianosituksen sai aikanaan Johannes Virolainen,
kun hän opetusministerinä junaili ruotsinkielen pakolliseksi aineeksi
Suomen peruskoulussa, vastoin asianomaisen lakikomitean ehdotusta.
Hufvudstadsbladet kertoo 29.5.99, että Korkeimman hallinto- oikeuden
presidentti Pekka Hallbergille on Ruotsin lähetystössä luovutettu
Ruotsin Pohjantähden Ritarikunnan suurristi. Näin Ruotsin hallitus on
varmistanut sen, että kielilain uudistuskomitean puheenjohtaja
tehtävässään toimii ruotsinkielisten etuoikeuksien edistäjänä.
Toiseksi arvokkain tässä palkitsemisjärjestelmässä on Axel Olof
Freudenthal-mitali. Henkilöt ja yhteisöt, jotka ansiokkaasti ovat
edistäneet Freudenthalin aatetta, palkitaan Axel Olof Freudenthal
mitalilla. Vuodesta 1937 alkaen vuoteen 1996 mennessä niitä on annettu
41 kappaletta. Saajina muun muassa Johannes Virolainen 1984, Elisabeth
Rehn 1994, ja Jutta Zilliacus 1996. Rehn on ainoa, joka on saanut sen
kultaisena ja Virolainen ainoa suomalainen nimi saajien joukossa.
Yhteisöistä mitalin on saanut esimerkiksi Åbo Akademi, joka muiden
mitalin saajien kanssa on erityisesti ansioitunut sen tiedon
edistämisessä, että "älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vedä
vertoja muille kansoille", kuten Freudenthal julisti. Siitä he ovat
mitalinsa ansainneet. (Tämän mitalin saajat ja mitalista tarkemmin
kohdassa 6. ”Alempirotuiset suomalaiset”.)
Finlands Svenska Folktingetin mitali on kunnianosoituksena
alempitasoinen kuin edelliset. Presidentti Martti Ahtisaari oli vuonna
1998 kunniavieraana ruotsalaisuuden päivän 90- vuotisjuhlassa ja sai
SFS:n kultaisen mitalin, ainoa kultainen mitalin historiassa.
Martti Ahtisaari syrjäytti läänin asukkaiden toivomukset ja nimitti
RKP:n toivomuksesta Hämeenläänin maaherraksi ruotsinkielisen Kaarina
Suonion, Vastoin hallituksen harkintaa Ahtisaari nimitti 24.3.1995
ruotsinkielisen Jörn Donnerin Suomen pääkonsuliksi Los Angelesiin.
Ministeriön laskelman mukaan se aiheuttaa 1,5 milj. markan
ylimääräisen, turhan kustannuksen. Hallitus ei pitänyt sopivana
kyseistä lahjussummaa aikana, jolloin työttömien päivärahasta on
leikattava.
3.6. Keinoja puoluetasolla.
”Uutinen”. Entinen Sdp:n kansanedustaja kavalsi kymmeniätuhansia
markkoja Lapuan patruunatehtaan uhrien omaisille tarkoitetuista
varoista, kertoi ruotsinkielinen ylen Vaasan tv-toimitus 15.12.98
uutisena tapauksesta, joka oli tapahtunut jo edellisenä keväänä. (Ylen
tv-uutiset 15.12.98, Al 16.12.98, HS 17.12.98) Miksi ruotsinkielinen
toimitus kaivoi uutiseksi 8 kk vanhan tapauksen, joka oli jo
selvitetty ja korvattu.
Vaalit ja uusi hallitus olivat edessä. Kepulta oli siinä tilanteessa
helpompi kiristää hallituskumppanina etuoikeuksia ruotsinkielisille.
Oli siis pyrittävä heikentämään Sdp:n vaalimenetystä, että se
joutuisi oppositioon.
Sdp:n tukeen he aina voivat luottaa, kuten ruotsinkielisten demarien
puheenjohtajan Ilkka-Christian Björklundin käytös osoittaa.
Opetusministeriön työryhmä esitti ylioppilaskoetta muutettavaksi
siten, että vain äidinkieli olisi pakollinen ja toinen kotimainen
olisi vapaaehtoinen. Tämän johdosta Björklund kiirehti julistamaan,
että esitys heijastaa huolestuttavaa kehitystä: ruotsinkielen asemaa
koverretaan. Rkp:n Henrik Laxin hän sai säestäjäkseen. (HS 11.2.98)
3.7. Rasismi ja piilorasismi ruotsinkielisten keinona.
Rasismi ja piilorasismi ovat ruotsinkielisten voimakkaimpia keinoja
omien etuoikeuksien ylläpitämisessä ja lisäämisessä. Avoimesta
rasismista on kerrottu kohdassa 15. Rasismi ja monikulttuurinen
yhteiskunta.
3.7.1 Finlands Svenska Folktingetin puheejohtaja Henrik Lax on
kuuluttanut useammassakin yhteydessä: ”Ruotsinkieli kuuluu
suomalaisten kansalliseen identiteettiin", (esim. HS 6.12.1995). Tämä
on mallinäyte ruotsinkielisten piilorasismista: Suomalaisten
kansallinen identiteetti määräytyy viisiprosenttisen ruotsinkielisen
vähemmistön kautta, suomalaiset ovat alempirotuisia.
3.7.2 Finlands svenska folktingetin pääsihteeri Christian Brandt
sanoo: ”Kaksikielisyys on maamme historian keskeisiä elementtejä” (HS
27.10.97.), Ylläpidettäessä ajatusta alempirotuisista suomalaisista on
historiaa usein käytetty rasismin piilotuspaikkana. "Luulisi olevan
luonnollista, että maa, jonka enemmistö laulaa kansallislaulunsa
käännöksenä", kuvaa Brandt suomalaisia. Viittaamalla historiaan
nykyiset ruotsinkieliset tuovat piilorasistisesti esille ajatuksen
alempirotuisista suomalaisista. Suomalaisten alempirotuisuus on
juurtunut ruotsinkielisten tajuntaan niin, että se purkautuu
tiedostamattomina piilorasistisina ilmaisuina.
3.7.3 Ruotsinkielinen Leif Nysten sanoo (HS 7.10.98): "Suomalaiset
ovat tämän päivän moderneja ihmisiä paljolti siitä syystä, että
Ruotsin vaikutus Suomessa on olut niin voimakas", Näin hän esittää
ruotsalaisten näkemyksen Ruotsin miehitysajan vaikutuksesta meidän
kulttuuriimme. Tästä asiasta historian professori Aira Kemiläinen
toteaa kirjassaan "Suomalaiset outo Pohjolan kansa" (1993):
"Riikinruotsalaiset nationalistit ja heidän suomenruotsalaiset eli
itäruotsalaiset hengenheimolaisensa leimasivat suomalaiset alemmaksi
roduksi, joka oli kykenemätön luomaan omaa kulttuuri- tai ylipäätään
järjestäytynyttä yhteiskuntaa."
Professori Lauri Honko toteaa (HS 21.8.94): Iitissä kesällä 1994
järjestetyssä kansainvälisessä seminaarissa suomenruotsalainen
historioitsija selvitti, että suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus ei
ole uskottava. "Tieteellisen tosiasian kieltäminen ei sinänsä ole
tavatonta, mutta kun se tulee kansakunnan sisältä, se vaatii
selitystä. Ilmeisesti suomalais-ugrilaisuus voi olla joskus hankala
sovittaa suomenruotsalaiseen Suomi-kuvaan."
3.7.4 Kalle Achten piilorasistinen luettelo.
Kirjoituksessa "Heikko itsetunto on kansallinen ongelma"
ruotsinkielinen psykiatrian emeritiusprofessori Kalle Achte käsittelee
"suomalaisten kansallisia erityispiirteitä". (HS 18.6.97, Vieraskynä).
Sellaisia kirjoituksessa ovat: sosiaaliset pelot, vieraantuminen,
kateus, syyllisyyden tunne, häpeän tunne, estymät, alkoholismi, lasten
kurittaminen, lukihäiriöt, heikko itsetunto, kyräily, murjottaminen,
elämäntahdon heikkous, itsetuho, ahdistus, umpikuja, ristiriidat,
etääntyminen, haavoittuu helposti, aggressiivisuus, itsensä torjutut
puolet, depressio, sosiaalisen maaperän happamuus, tulevaisuuden uskon
puute, pahoinvointi.
Achte luettelee 27 erilaista kielteistä ominaisuutta, jotka hän
selittää erityisesti suomalaisten ominaisuuksiksi. Neljännessivun
kirjoituksessa ne esiintyvät yhteensä 44 kertaa, muun muassa kateus
kuusi kertaa. Kenellekään ei pidä jäädä epäselväksi, etteivätkö
suomalaiset olisi alempirotuisia.
Tämä on psykiatrian professorilta ansiokas luettelo suomalaisten
kielteisistä "erityisominaisuuksista". Kateus (suomalainen kateus)
toistuu kirjoituksessa kuusi kertaa. Hän antaa ymmärtää, että se on
erikoisesti suomalaisten ominaisuus. Hän ei kuitenkaan voi esittää
väitteensä tueksi minkäänlaista tutkimusta, puhumattakaan, että
väitteen tueksi löytyisi eri kansallisuuksia vertaileva tieteellinen
tutkimus.
"Vieraantuminen niveltyy toiseen kansalliseen erityispiirteeseemme. On
pelottavaa erottua muista", Achte jatkaa väitteitään, joiden tueksi
hänellä ei ole miltään osin esittää mitään tutkimusta. Historialliset
tapahtumat sen sijaan antavan mahdollisuuden vertailla kansallisia
erityispiirteitämme. Kateus-väitteitä valaisee elävästi noitavainojen
aika. Professori Heikki Ylikankaan (Käännekohdat Suomen historiassa)
mukaan noitavainot rasittivat emämaassa erikoisesti Taalainmata,
Suomessa Ahvenanmaata ja Suomen ruotsinkielistä rannikkoa.
Noitavainojen lähtökohtana oli kateus. Kun joku menestyi muita
paremmin elinkeinossaan tai muissa toimissaan, naapurit antoivat hänet
ilmi noituudesta. Suomalaisten keskuudessa kateus ei ollut yhtä
voimakasta kuin ruotsalaisilla ja noitavainot jäivät vähäisiksi.
Suomalaisilla on heikko itsetunto, tietää Kalle Achte. Suomalaisten
itsetunnosta antaa näytön toinen maailmansota. Talvisodan edellä
Euroopan pienet valtiot taipuivat Saksan ja Neuvostoliiton
vaatimuksiin ja menettivät itsenäisyytensä. Vain suomalaiset nousivat
aseelliseen vastarintaan ja saavuttivat tavoitteensa, itsenäisyys
säilyi. Jatkosodassa vihollisemme julisti meille uhkauksia ja
houkutuksia. Puolueettomat valtiot jakelivat ohjeita ja neuvoja. Suomi
ei niistä välittänyt, vaan noudatti horjumatta olosuhteisiin
mukautettua linjaansa. Kahdestakymmenestäkahdesta sotaan joutuneesta
Manner-Euroopan valtiosta Suomi oli ainoa, jonka alueita ei
sotatoimilla miehitetty, joka ei joutunut sotanäyttämöksi. Psykiatrian
professori Kalle Achte väittää, että suomalaisten "on pelottavaa
erottua muista" ja että se osoittaa heikkoa itsetuntoa.
Sota osoitti mitä selvimmin, että suomalaiset eivät pelkää erottua
muista. Mutta Achteelle todellisuus ei merkitse mitään. Pääasia
hänelle on päästä julkisuudessa väittämään, että suomalaisilla on
heikko itsetunto ja että suomalaiset ovat kateellisia. Suomalaiset
ovat alempirotuisia.
Väite suomalaisten heikosta itsetunnosta on piilorasismia, josta
psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa
Yliopistolehdessä (9/1996): "Suomalaiset on saatu uskomaan, että
meillä on heikko itsetunto; jopa niin, ettei sitä enää aseteta edes
kyseenalaiseksi, vaan pohditaan, mitä kaikkea onnettomuutta siitä
seuraa. Heikon itsetunnon olemassaoloa ei ole kuitenkaan missään
tutkimuksissa osoitettu, eikä väite ole edes uskottava. Jos ajatellaan
itsetunnon määritelmää, on meillä itseään arvostavan ja itseensä
luottavan kansakunnan historia." "Kulttuurimme
kohteliaisuuskäsitykseen sen sijaan kuuluu vaatimattomuus; ihminen ei
tuo itseään esille eikä kehu itse itseään, vaan jättää sen toisten
huoleksi. Se on hyvää käytöstä; oman itsen esille tuominen ja avoin
itsevarmuus taas öykkärimäisyyttä ja sivistymättömyyttä. Tällä ei ole
mitään tekemistä itsetunnon ja itseluottamuksen kanssa."
3.7.5 Ruotsinkielinen professori Martin Scheinin on huomannut, että
rasismi puuttuu Kalle Achten luettelosta. Hän kirjoittaa yliopistonsa
Åbo Akademin Meddelanden-lehdessä: "Yhteiskunnan rakenteellinen
rasismi näkyy viranomaisten suhtautumisessa ulkomaalaisiin
kohdistuviin rikoksiin esimerkiksi niin, että poliisi ei lähde
tutkimaan niitä kovin hanakasti. Eikä syyttäjä nostamaan syytettä".
(Aamulehti 6.12.98)
3.8. Aiheettomat rikosilmoitukset ruotsinkielisten keinona.